MynUa:n 50-vuotis juhlapuhe

JUHLAPUHE Kari Mäkelä:
Mynämäen Urheiluautoilijat ry, 50 vuotta, 3.5.2014, Mynämäki

Hyvä juhliva yhdistys, arvoisat juhlavieraat

Tämä ei ole juhlapuhe, ei historiikki, ehkä juhlan puhe, enemmänkin omakohtainen muistelu menneistä, osin lainattua 20 ja 30- v. historiikeistä.
Pohjaa tarinalle;
Olin 9,5 v. kun yhdistyksen syntysanat lausuttiin, mutta erittäin moottori- ja kilpailuhenkinen. Kylän kakarat olivat aina mukana kun kylällä jotain tapahtui tai moottorit pärisivät, minä myös. Itselläni ei ollut koskaan mikroautoa monestakin syystä (peukalo, kukkaro, yhteiskoulu), mutta mukana olin katselijana, toimitsijana, lippumiehenä mikroautokisoissa ja jääradalla. St-Elopolkuun osallistuin jo ennen ajokortti-ikää ja rallinpuolelle kartturiksi kun ikä se salli. Mutta "päätyöni" autourheilussa katson tehneeni kilpailujen järjestäjä, ratamestarina ja toimitsijana. Olen lykännyt nenäni/näppini vähän joka lajiin "aktiiviaikanani" 80-90 luvuilla. Edelleen lähden 17.5 Saloon rallintoimitsijaksi, osallistun jäsentenvälisiin, käyn vuosikokouksissa ja molemmat pojat ovat UA:n hallituksessa.

Yhdistyksen perustajan ja pitkäaikaisen puheenjohtajan, jo edesmenneen Pentti Siutlan kirjoitusta 20-vuotishistoriikissä siteeraten, siis aikakausi vv.1964- 1984.;
-kalusto ja säännöt olivat puutteellisia, -isotkin kilpailut ajettiin "siviiliautoilla", -järjestettiin aivan oman mielikuvituksensa mukaan monenlaisia sekakilpailuja, -kilpailijapari suoritti huollot ja korjaukset itse, -kilpailijoiden ja katsojien turvallisuus on lisääntynyt. Todella, ei ollut tietokoneita, kännyköitä, elektroniikkaa autoissa tai varikoilla. Harrastustoiminta oli jo silloin mennyt ison askeleen eteenpäin. Ja vauhti sen kuin kiihtyi.

Pentti Siutla oli järjestötoiminnan alkuunpanija ja autourheiluharrasteen innoittaja Mynämäessä.
29.4.1964 oli se päivä jolloin Mynämäen Seudun Moottorikerhon yhdistysmuotoinen toiminta alkoi, toki harrastustoimintaa jäällä, liikenne-taitoajokilpailuin oli aiemminkin, ja oli moottoriurheiluhenkisiä ihmisiä. Taktisesti hyvin oli valittu ensimmäinen hallituskin; Mynämäestä, Mietoisista ja Karjalasta; nimismies, teknisentyönopettaja, opettaja, vakuutustarkastaja, isännöitsijä, faktori, ylikonstaapeli, metsäteknikko, maanviljelijä, rautatievirkailija. Näillä homma hoitui. Sitä ennen oli talvella 1963-64 jo joukko mikroautoja nähnyt päivänvalon ja harrastajoukko kasvamassa Mynämäen Formula K-kerhon riveissä.
Siitä virallinen Mynämäen autourheiluhistoria sai alkunsa. Formula K-kilpailujen lisäksi ensimmäisenä toimintavuotena oli ST-osakilpailuja, liikennekilpailu. 21.3.1965 järjestettiin ensimmäinen Mynälahden jäärata-ajot. Mynälahden Ajot tuttuine Ressukoira mainoslogoineen olikin pitkään nuoren seuran "lippulaiva". Joka talvi, tai aina kun luonnonvoimat sen sallivat ajettiin usean SM- tai Cup luokan mestaruudesta, joskus jopa järvien jäällä.

Autourheilun suosio kasvoi koko maassa kaikenaikaa ja oli aika perustaa maahamme etujärjestö Suomen Urheiluautoilijoiden liitto. Seuramme liittyi siihen heti v. 1968, rekisteröityi ja päätti ottaa uudeksi nimeksi "suositusten mukaan" Mynämäen Urheiluautoilijat ry. Yhdeksänjäseninen hallitus noudatti samaa aluejakoa, ammattiajakoa kuin edeltäjänsä, mutta myös Nousiainen huomioitiin yhdellä hallituspaikalla. Tästä hallituksesta on vielä yhdistyksen jäsenenä henkilöitä ja/tai toiminnassa mukana heidän jälkikasvujaan (Asko Saarinen, Henri Siutla). Tämä SUAL:liin liittyminen tarkoitti entistä säännellympää ja ammattimaisempaa otetta kilpailun järjestelyissä. Tästä alkoi Mynämäen UA:n toiminnan ja kilpailujen runsaan parinkymmenen vuoden kultakausi.

Näihin aikoihin valmistui myös maamme ensimmäinen kiinteä asfalttipintainen karting-rata Nihdeisiin. Rata oli vuosikymmenet kovassa käytössä. Usean kesän viikon mittaiset leirit ja sen päätteeksi kovat kisat opettivat mm. Keke Rosbergin ajamaan. Nyt rata on valitettavasti "Keimola". FK-harrastus koki uudenkin tulemisen -90 luvulla.

Mynälahden Ajoista jo mainitsinkin. Rataprofiili ei ollut sattuma, vaan tarkasti harkittu, kaarteiden säteet mitattu naruilla ja aurattu tarkasti leveäksi. Turvajärjestelyt turva-urineen ja hätäpoistumisteineen olivat uutta. Myös ratatuomarit ja lippumerkit radan molemmin puolin otettiin heti käyttöön. Luonnonolosuhteet, ympäristönsuojelu, vaatimukset ja nousevat järjestämiskulut, eli epävarmuustekijät -90-luvulla jättivät Mynälahden Ajot historian kirjoihin. Itse pääsin jo toisen kisan autokatsomoon ja varikollekin naapurin Heikin Cortinan kyydissä.

Autourheilun ns. sisääntulolaji kilpailijoiksi ja järjestäjiksi oli pitkään suunnistus- ja tarkkuusajo, ST-ajot, niin meidänkin yhdistyksen kohdalla. Harjoitusajojen kautta piirikunnallisiin ja kansallisiin osallistuneet lajin harrastajat tuottivat 1. ST-Elopolun 29.8.1969. Itse osallistuin toimitsija toisiin ja kilpailijana kolmansiin ST-Elopolkuihin. Ratamestariurani alkoi 1976 kisasta. ST-Elopolkussa on kisailtu kahdesti Suomen mestaruudesta, kaksi kertaa Pohjoismaisesta mestaruudesta, useita kertoja BC-cup arvosta.
Asioissa pyrittiin olemaan aina edelläkävijä jaksotuksen JAT, erikoiskartoituksen, kilvityksen ja tulosten suhteen. Suunnistuksesta tuttuja elementtejä otettiin käyttöön.
Autosuunnistuksen innostus tuotti jopa vuosittain keväällä ja syksyllä harjoitusajosarjan ja toisen kansallisen kilpailun Loppiais-ST:n. Aktiivilla -80-luvulla kilpailut ja kilpailumatkat järjesti MASKI-tiimi, eli Mynämäen Ua:n autosuunnistuskilpailijat. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin autosuunnistus täälläkin. Syynä mm. kahden Timo poismuutto, tai kisamuodon ja kaluston vaativuustaso. Maski-tiimillä oli kilpailijoita joka luokassa ja kesäisin tehtiin kisaretki eripuolille Suomea viikonlopun kaksoiskilpailuun.

Rantaralli ajettiin ensi kertaa talvella 1971. Energiakriisi 1974 hiljensi kilpailullisesti alkuvuoden mutta ei lannistanut toimintaa. Talvella 1975 alkoi MynUA:n ja Naantalin Seudun Ua:n voimakas yhteistyö, joka tuotti vuosittain JunioriCup-, NaistenSM- tai Yleisen luokan SM:n arvoisen kilpailun. Päävastuu radasta ja lähtöpaikasta vuorotteli. Rantaralli on vieläkin kilpailukalenterissa, mutta yksin NaSUa:n vastuulla, toki meidän ja muiden lähiseurojen avustuksella.

Munaränni, miksei Mynäränni? Viittaa Laitilan suuntaan, oikein. Kilpailu järjestettiin ensi kertaa Laitilan Munamarkkinoiden oheisohjelmana 17.6.1973. Laitilassa ei vielä ollut omaa Vakka-Suomen Urheiluautoilijoita, ehkä tämä nopeutti seuran perustamista. Olin/oltiin lippumiehinä. Ränni haki paikkaansa vuorotellen vuosittain Mynämäki- Nousiainen- Vehmaa suunnilla. Vasta kahdeksas maastoajo Munaränni 29.6.1980 vakiinnutti kilpailupaikaksi Nousiaisten Kärrysen. Kyläläisten, maanomistajien, yksityistiehoitokunnan ja teatterin kanssa tehtiin läpi vuoden yhteistyötä. "Maitoauto ja ralliauto samalla kylätiellä" oli mm. yksi juttu Turun Sanomissa. Lähes kaikki olivat tyytyväisiä yhteistyöhön. Vain lisenssittömät siviili-salaharjoittelijat ja jopa kaadot häiritsivät sopua. 1980-90 luvulla lähes jokainen kisa kuului maastoajojen SM-sarjaan, myöhemmin lajin nimi muuttui rallispintiksi. Munaränni nimettiin useana vuonna sarjan parhaaksi radaksi tai parhaiten järjestetyksi kisaksi. Katsojat ja kilpailijat ovat aina löytäneet hyvin kilpailuumme.
Talvikilpailuna syntyi Pyrysprint samalle reitille, mutta yleisen tien osuudella toiseen suuntaan ajaen. Nämä spintit ovat nyky-MynUA:n varastossa edelleenkin, joskin viime talven talvettomuus esti kilpailun pidon ihan viimetunneilla.

JM-Mynämäki, Rolle-tiimi, Haloila-tiimi / Laivoranta-tiimi
Ensimmäiset seuramme jokamiesluokan kisat taidettiin ajaa Mynälahden jäällä. Myöhemmin siirryttiin Krouvinnummen jokkis-radalle. -80 luvulla alkoi JM-liiga, johon ilmoittauduttiin ja innostuttiin. Liigan toisena vuonna seuran autoja oli kahdeksi joukkueeksi asti eli lähes 30 autoa. Saimme sponsoriksi (maksoi ilmoittautumiset liigaan) Haloila Oy:n mynämäestä lähtöisin olevan yhtiön perustajan Matti Haloilan. Oli helppo nimetä joukkueet Rolle-tiimiksi ja Haloila-tiimiksi. Sini-oranssit ja vihreä-valkoiset auto tulivat tutuiksi liiga-karsinnoissa aina Hyvinkäälle asti. Myöhemminkin seuran autot ovat maalattuja näillä väreillä.

Lähes ainutkertaisuutta edustaa myös seuramme ylläpitämä ajoharjoittelutie, ns. kaatopaikantie. Alun talkoilla hevostiestä raivattu ja ojitettu jäsentenvälinen tie saatiin viimein 70-luvun lopulla luvitettua viralliseksi ajoharjoittelutieksi. Tie on kaatopaikan vaiheiden mukana muuttunut leveäksi, mutta niin on autojen nopeudetkin. Tie palvelee edelleen hyvin seudun ralli- ja sprinttikilpailuihin valmistautuvia kilpailijoita.

UA:n oman toimipaikan hankinta toi uutta vireyttä toimintaan, kun kokoukset, jäsenkirjeet, lupa-asiat tai karttojen teko siirtyi pois kotiolohuoneista Ua:n ja Grilli-Mikon omistamaan Vauhtimakkaran tiloihin.

MynUA herätti naapureissa kateutta ja jopa AKK:ssa ihmettelyä, sillä yhdenkin vuoden aikana meidän kilpailut, jäärata, ralli, ränni ja autosuunnistus, olivat kaikki SM-osakilpailuja.

Kuten huomaatte, monta "hikipisaraa" mahtuu 50-vuoteen. Ja tässä listassa oli vasta kalenterikilpailut. Paljon muutakin toimintaa on mahtunut vuosiin kilpailujen ulkopuolella eri toimikuntien järjestäminä esim. perinteiset Vappujuhlat Maamiesseurantalolla. Yksikään tapahtuma, kilpailu ei synny ilman pitkäjänteistä työtä, koulutusta, harrastusta, kokouksia, talkoita, ratamestareita, johtajia, sulkumiehiä, naistoimikuntaa, eikä ilman hallitusta, sen puheenjohtajia ja sihteereitä. Mynämäen UA:lla on ollut hyviä pitkäaikaisia "ykköskuskeja" ja toiminnan kehittäjiä. Menneiltä vuosilta mm. Pentti Siutla ja Jukka Aihinen, muitten myöhempien puheenjohtajien tyytyessä toiminnan ylläpitäjän rooliin.

Jätän 2000- luvun arvioimisen seuraaville puhujille. Toivon Mynämäen Urheiluautoilijoille aktiivista tulevaisuutta.

Kari Mäkelä, autourheilun "suurkuluttaja"